perjantai 16. lokakuuta 2015

Mitä kaikkee on tapahtunut part 1

Huh huh. En ole kirjottanut tänne sitten aivan liian pitkään aikaan. Puolustaudun siten että on ollut ihan hirvee kiire ja tykkän nykyään aikasta paljon instagrammista. Tosiaan mitä kaikkea on tapahtunut. Tässä tulee kuvia eri reissuilta ja kuvauksista joita tässä nyt on ollut. Yllättävän paljon olen päässyt kuvaamaan ja olen siitä hyvin ylpeä olen kehittynyt paljon valojen ja kameran käytössä.
Ajattelin jo laittaa tähän yhteen postaukseen kaikilta reissuilta kuvia mutta tajuisin että siitä tulisi aivan liian pitkä postaus joten laitan sittenkin vain yhdeltä.

Ihmisistä saa monesti parhaita kuvia kun he eivät itse tiedä olevansa kuvassa. Tämänkin huomasin kuvatessani seuraavan kuvan henkilöä. Kuvasin intensiivisesti ja kuulin takaatani ääniä ja tajusin että yksi meidän ryhmästä oli heittelemässä kiviä ja totta kai salakavalasti otin äkkiä kuvan ;D Mutta tuli kyllä hieno kuva. 

Tässä taas hiukan poseerausta hyvällä menestyksellä. Hänellä päällään suoen kansallispuku ja kuvauspaikkana toimi mainiosti Lauttasaari. Aurinko laski aivan upeasti merelle ja loi joka paikkaan tämän kultaisen hehkun. Se oli aivan upeaa. 

Tältä reissulta oppi hyvinkin paljon. En ole koskaan tehnyt niin paljon töitä yksiä kuvauksia varten ihan tosissani. Meillä oli paljon kuvattavia mikä sekin toi haastetta mukaan. Että pystyttiin pitämään kaikki kasassa. Mutta taidettiin sitä onnistua :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti