Luottomallini suostui projektiini ja hänellä oli valtavasta kärsivällisyyttä kuunnella ja katsoa kun minä sähelsin ja koin luomisen tuskia. Ei siinnä olisi ollut mitään ongelmaa jos olisinkin vain kuvannut, mutta tein myös meikit ja no aikalailla kaiken. Meikkien kanssa olikin aikamoinen pähkääminen ja minä olin jo menettää hermoni (ja ehkä vähän menetinkin ) mutta siitä selvittiin ja kuvasta tuli mielestäni upea. Kuvan ottaminen olikin hauskaa. Mallini makasi lattialla hiukset levällään ja kaikki valmiiksi aseteltuna valkoisen kankaan päällä. Olin totta kai aikaisemmin pystyttänyt valon, mutta tottakai sitä vielä säätää vaikka kuinka valon ja kuvakulman kanssa. Osan kuvista otin seisoen tikkailla metrin korkeudessa ja kurotellen kameran kanssa ja miettien; että kun täältä tipun...
En ole koskaan käsitellyt mitään kuvaa niin pitkää kuin tätä. Halusin että kaikki yksityskohdat varmasti täsmää. Mutta mitään isoa kuvamanipulaatiota en halunnut ruveta tekemään, joten kaikki on aseteltu tarkasti. Esimerkiksi tämän projektin kautta sain uuden tuttavuuden: tekolumi. Aivan mahtavaa tavaraa, se on hämmentävän oikean näköistä ja huomattavasti helpompaa käsiteltävää studio olosuhteissa kuin oikea lumi.
Tässä tulos:
Kuva onnistui minusta todella hyvin. Olen perfectionisti ja yleensä löydän jotain mitä haluaisin tehdä uudestaan, mutta nyt olen aikalailla tyytyväinen.
Kuva kertoo hyvin sen että meissä kaikissa on monta puolta. Voimme olla yhtä aikaa sosiaallisia ja ujoja, kuten minä. Voimme yhtä aikaa olla surullisia ja iloisia, onnellisia ja ahdistuneita, sitä mitä haluamme muiden näkevän ja se mitä tiedämme olevamme.
Kiitos Urhealle Mallilleni :)
